Jos kuulut ryhmään luomumatkailija ja vihreä kuluttaja, kannattaa suunnata Saksaan. Näin olen todennut jälleen kerran autoillessani Itämeren eteläpuolella talvilomalaisten nauttiessa Suomessa aurinkoisista hiihtokeleistä. Hotellin aamupala pursuaa luomua: tuoremehu, leikkeleet, paikan päällä valmistetut hedelmäsalaatti ja mehukkaat ananasviipaleet, tuorepuuro, aito kananmunista valmistettu munakas, pekoni. Kuppi luomukahvia croissantin ja marmeladin kera. Kaikki luomua.
Päivällä piipahdan IKEAssa ja mitä ihmettä: ravintola tarjoaa vakiolihapulla-annoksen lisäksi luomupastaa lapsille ja lihakääryleitä perunamuusin sekä punakaalilisäkkeen kera. Jälkiruuaksi suklaavaahtoa ja kyytipojaksi luomulimonadia. Swedenshopin IkeaBio–puodista kerään ruokatuliaisia perheelle. Kaikki luomua. Ravintolan luomutarjontaan voin luottaa, sillä kaikki Saksan IKEAt kuuluvat viralliseen luomuvalvontaan. Jopa läheinen Lidl–myymälä houkuttelee asiakkaita luomuostoksille.
Päivällä olen shoppailemassa kaupungilla ja kesken kaiken kaipaan hiukan huikopalaa. Piipahdan lähikaupan näköisen Basic-ruokakauppaan. Puoti tarjoaa pelkkää luomua ja valikoima on uskomaton: ruokaa, juomaa, tekstiilejä ja kosmetiikkaa. Tuliaisiksi nappaan luomukeittokirjan, suklaisia pääsiäispupuja ja balsamicoa. Ja koska kauppareissu venähtää ymmärrettävistä syistä, nautin ennen kassalle suuntaamistani kaupan bistrossa luomukahvit luomuleivoksen kera. Kassalla yllätyn vielä kerran, sillä edellä oleva asiakas pyytää kassaneidiltä askin luomusavukkeita!
Illallisravintolassa paikan omistaja ja samalla keittiömestari kertoo meille huikeiden makunautintojen salaisuuden: kaikki on läheisiltä tiloilta ja suurin osa luomua. Ruokalista muuttuu sesonkien mukaan, joten alkupalaksi meille tarjottiin huikeaa maa-artisokkavaahtoa. Olen vaikuttunut. Ja aamulla minua odottaa uusi luomunautinto, sillä hotellin aamiaistarjoilut vaihtuvat päivittäin.
3 kommenttia:
Elämä on :o)
Oma perheeni on puoliksi sveitsiläinen ja aina anoppilassa käydessäni kadehdin heidän ruokakaappejaan täynnä luomua. Luomu kuuluu yksinkertaisesti jokapäiväiseen elämään niinkuin meillä ruisleipä, eikä sitä koeta mitenkään ihmeellisenä ja erikoisena.
Olisipa ihanaa, jos meilläkin olisi noin! Toistaiseksi meidän perhe ei pahemmin ravintoloissa etenkään lasten kanssa pysähtele.
Kiva blogi sinulla!
Suomessakin saa luomua IKEAsta: Tarjoavat aamupalalla luomukaurapuuroa (ja muistaakseni hillokin on luomua).. vähän, mutta tyhjää parempi :)
Lähetä kommentti