keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Merkkiviidakossa

54 % saksalaisista kuluttajista on kiinnostuneita ja valmiita maksamaan enemmän tuotteista, jotka on merkattu kestävän kehityksen leimalla. Ihmiset ovat huolestuneet ilmastonmuutoksesta ja maailman tilasta. Omatunto pitäisi pystyä rauhoittamaan helposti ja nopeasti. Yksinkertaisimmin se onnistuisi, jos tuotteessa olisi vain yksi merkki, jolla pystyisin tunnistamaan kaikkein vihreimmän tuotteen miljoonan samanlaisen bulkkituotteen joukosta. Mutta ollako vai eikö olla? Mistä ihmeestä minä kuluttajana voin ihan oikeasti tietää, mitä merkkien takana tapahtuu ja keneen loppujen lopuksi voin luottaa?

Saksassa Sustainability Conferencessa keskustellaan tällä viikolla kestävyyden osoittamisesta ja sen läpinäkyvyydestä. Alan huippuasiantuntijat pohtivat ja kiistelevät siitä, ovatko yritykset tosissaan kestävän kehityksen edistämisessä vai onko meneillään vuosituhannen ”viherpuhallus”?

Maailmalla on satoja yritysten ja viranomaisten kehittämiä järjestelmiä ja niitä osoittavia merkkejä kestävyyden osoittamiseksi. Suomen pienen pienillä marginaalimarkkinoilla olemme tähän mennessä nähneet vasta muutamia merkkejä. Toisaalta tuskinpa kaikki merkit meille edes ehtivätkään ennen hiipumistaan.

Meillä markkinajohtajina keikkuvat Reilu kauppa ja Sammakkomerkki tukevat kestävää kehitystä sosiaalisen kriteerin näkökulmasta, mutta huomioivatko ne ympäristönsuojelun samalla tavalla kuin maailmanlaajuisesti yhtenevin säädöksin toteutettava luomutuotanto? Joissakin merkeissä kriteerit huomioivat sosiaaliset ja ekologiset ulottuvuudet mutta kulttuuriset näkökulmat saattavat olla aivan hukassa. Siis globaali firma menee viidakkoon ja alistaa paikalliset tuottajat yhteistyökumppaneikseen muuttaen samalla koko perheen, kylän ja maakunnan kulttuurin. Onko tämä kestävää kehitystä?

Suomalaisena kuluttajana olen viimeistään nyt ihan pihalla. Yritän siis pärjätä maalaisjärjellä, vähentää ostamista ja suosia lähi-luomutuotteita. Tai viljellä osan ruuastamme jopa itse. Valitsen luomua jopa tekstiileissä, jalkineissa ja viineissä. Siihen saakka kunnes jonkun merkin edustaja vie minut katsomaan paikan päälle viidakkoon, miten tietyn tuotemerkin tuotanto-olosuhteita valvotaan ja paikalliskulttuuria edistetään. Odotan yhteydenottoa.

2 kommenttia:

Haarukka kirjoitti...

Entä se luomu sitten - moni Suomessa tuntuu epäilevän sitäkin. Anoppini juuri julisti, ettei usko ensinkään siihen, että yhdellä pellolla voi olla luomua, kun vieressä voidaan viljellä tavallista. Tällaisena maallikkona olisi kiva kuulla, mitä iloa luomun ostamisesta oikeasti on kenellekin.

Sari kirjoitti...

Eräässä luomukonferenssissa eräs ihminen sanoi: "Kun on kerran maistanut Luomumansikkaa, ei tavanomaista enää halua" Siinä se ilo. Olen valmis allekirjoittamaan ;o)

No onhen se Luomu puutteellista. Siitä kun puuttuu ne lisäaineet ja kemikaalit. Eihän ne voi maistua miltään ilman e 621:tä